Menetetty toivo

Kului jälleen vuosi toisensa jälkeen. Usein kotipaikkakunnalla käydessään Unelma salaa toivoi tapaavansa Toivon edes sattumalta, hetkellisesti, mutta koskaan niin ei käynyt. Hänen teki toisinaan mieli kysyä joltakin yhteiseltä tuttavalta Toivosta, muttei hän sitten uskaltanutkaan. Kuitenkin hän etsi katseellaan aina ihmisjoukoista niitä tuttuja ja niin rakkaita kasvoja, joita hän ei koskaan ollut voinut unohtaa. Vuosi vuodelta etsi ja toivoi löytävänsä, vaikka pitikin sitä hyvin epätodennäköisenä. Viimein, jo yli kymmenen vuoden jälkeen Unelma ei jaksanut enää toivoa, ainakaan tietoisesti. Hän oli jo luopunut mahdollisuudesta katsella vielä kerran niihin niin rakkaisiin silmiin, jotka eivät koskaan olleet jättäneet hänen sydäntään rauhaan. Ja sitten…

Juuri kun Unelma oli luopunut kaikesta toivosta, Toivo seisoi yllättäen hänen edessään kaikkien vuosien jälkeen. Niin yllättäen, niin rakkaana, että Unelma ei uskaltanut edes hengittää, kun hän kohtasi Toivon silmät jälleen. Ja ne nauroivat – nauroivat niin iloisen yllättyneenä, että Unelman polvet meinasivat pettää. Toivo oli yhtä onnellinen heidän kohtaamisestaan kuin Unelmakin. Unelman kaikki ajatukset olivat aivan sekaisin, kun mies jutteli hänen kanssaan selvästikin onnellisena tapaamisesta ja osoittaen, että tahtoi tavata uudelleen. Mies kertoi, että hän oli eronnut jo vuosia sitten. Antoi puhelinnumeronsa ja sanoi kysyttyään Unelmalta hänen tilanteestaan, että olisi mukava tavata uudelleen. Unelma oli unelmoinut tuosta hetkestä koko elämänsä. Mies oli nyt vapaa, niin kuin hänkin. Unelma oli juttutuokion jälkeen niin sekaisin ja pyörryksissä, ettei tiennyt minne päin pitäisi lähteä.  Hänen päässään soi edelleen miehen sanat ja se niin rakas ääni. Hän sulki silmänsä ja näki poikamaisen ilkikuriset silmät katsomassa häneen hymyillen. Unelma oli edelleen täysin tuon miehen vallassa. Hän ei ollut koskaan sanonut miehelle ”ei”, eikä hän sanoisi nytkään. Unelma oli hengästynyt pelkästä ajatuksesta, että saisi tavata rakkaan Toivonsa uudelleen. Vaikka he eivät silloin heti tilanteesta johtuen voineetkaan tavata, niin muutamien viikkojen jälkeen he pitivät jo yhteyttä puhelimitse sekä viestein, että lopulta pitkin puheluin. Olivathan he kuitenkin tietyllä tavalla toisilleen täysin vieraita. Ihmisikä oli heidän välissään kaikkine tapahtumineen. Elämä muuttaa ihmistä. Oli siis tärkeää oppia tuntemaan haaveensa takaa se oikea tämän päivän ihminen. Olisiko hän enää se entisaikojen unelma, vai voisiko toista rakastaa myös sellaisena, joksi hän on vuosien saatossa muuttunut. Välillä Unelmasta tuntui, että hän näkee unta. Unta, jota hän on toivonut ja josta unelmoinut käytännössä koko elämänsä ajan. Se mies, jota hän oli rakastanut ensi hetkestä saakka, piti nyt vihdoin häneen yhteyttä ja tällä kertaa myös kertoi avoimesti ajatuksistaan ja tunteistaan. Unelma pelkäsi kuplan puhkeavan, mutta päätti ottaa riskin ja tavata mies hänen luonaan.  Olihan heidän kuitenkin otettava ennemmin tai myöhemmin se askel. Muuten he eivät voisi mitenkään saada selville olisiko taika tallessa ja mihin se lopulta riittäisi heidät kannattamaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s