Naapuri

Luku 2. Naapuri

– Viisi yli kuusi!, Tarinan sumuiset aivot rekisteröivät pienen herätyskellon viisarien asennoista. Hetken silmiä siristeltyään, hän tajusi aamun tulleen taas aivan liian nopeasti. Illalla avoimeksi jääneen ikkunan kautta kantautui jo lintujen sataääninen konsertti ja raikas kesäaamun tuulahdus tavoitti uniset kasvot. – Mitä ihmettä ajattelin, kun en taaskaan malttanut mennä ajoissa nukkumaan?, hän manasi mielessään ja jatkoi puoli ääneen huokaisten; – Päivästä tulee jälleen pitkä ja uuvuttava.

Tarina palasi illan mietteisiinsä ja hymyili itsekseen! Oli hyvä ja rauhallinen olo. Hän oli kirjoittanut vielä lähes tunnin auringon jo mentyä mailleen. Joskus vaan oli tunne, että kaikki ajatukset pitää saada paperille ja eilen illalla kynä oli suorastaan lentänyt sivuilla, kunnes oli pakko sulkea kirja silmien alkaessa kirvellä ja nukkumatin kolkutellessa jo ovella.

Aurinko oli noussut jo pari tuntia sitten. Huoneeseen tulvi vaaleaa alkukesän valoa puoliksi avoimien verhojen lomitse. Tarina ei koskaan pitänyt verhojaan ihan suljettuina, vaikka monet olivat niin kehottaneet tekemään. Pelkäsivät kai, että yksinäisen naisen mökin ikkunan taakse saattaisi eksyä pimeässä yössä ties millaista hiipparia. Jälleen hymy valaisi Tarinan kasvoja. Hän ei piitannut mahdollisista kurkistelijoista. Olihan hän niin tottunut yksin elämiseen ja omillaan toimeen tulemiseen jo lähes lapsesta saakka.

Ensin pari varvasta varovasti ulos peiton alta, – Auh! Että osasikin huoneilma tuntua viileältä unilämpöisen peiton jälkeen! Sitten Tarina ryhdistäytyi! -Ylös vaan! Ei venkoilu ja venyttely mitään hyödytä. Noustava on kuitenkin, oli kylmä tai ei. Sitä paitsi tänään olisi niin paljon puuhaa, ettei kannattaisi hukata hetkeäkään. Tarina tepsutteli pieneen keittiöönsä silmiään hieroen ja makeasti haukotellen. Vilkaisu peiliin sivumennen kertoi jo tutuksi tulleen asian. Olisi tehtävä mustille silmän alusille ja harottaville hiuksille jotain, ennen kuin kehtaisi pinkaista ulos ihmisten ilmoille. – Toisaalta, hän ajatteli, tuskin hän tänään törmäisi kuin korkeintaan muutamaan metsän eläimeen, eivätkä ne arvostele samalla mittarilla, kuin tärkeilevillä ihmisillä oli tapana.

Aamukahvia pitäisi saada, muuten ei päivä ala alkuunkaan. Sen jälkeen viileällä vedellä nopea kasvojen pesu. Se auttoi kummasti heräämään. – Onneksi hain illalla vettä valmiiksi, muuten olisi ollut lähdettävä kaivolle heti ensi töikseen, hän kiitteli itseään. Mökkiin ei tullut vettä sisälle, mutta tarvittaessa sähkö sentään. Hyvin harvoin Tarina sitä kuitenkaan käytti. Hän oli halunnut pois keskeltä sitä muovimaailmaa, jossa hän niin monia vuosia oli tuntenut itsensä ahdistuneeksi ja ulkopuoliseksi, ja kun tilaisuus oli tullut, hän oli tarttunut siihen empimättä hetkeäkään. Onneksi hän oli löytänyt tämän ihanan pikkuruisen piilopaikan ja omistaja oli suostunut vuokraamaan sen hänelle. Hänellä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta ostaa sitä omakseen, tuskin edes myöhemmin elämässään. Näin oli hyvä! Oli sitä parempi, mitä vähemmän omisti mitään kiinteää, sillä elämä saattoi viskata aivan minne tahansa tällaisen luonteen omaavan ihmisen, kuin hän oli.

Tarina oli niin syventynyt ajatuksiinsa, että suorastaan hätkähti, kun ulko-ovelta kuului terävä koputus, juuri kun hän oli mittaamassa kahvia pannuun. – Äh, nyt menin laskuissakin sekaisin, hän tuhahti ja ihmetteli, kuka voisi olla liikkeellä tähän aikaan. Kellohan oli hädin tuskin seitsemän! – Tullaan, hän huuteli ovelle päin ja sipaisi nopeasti kiharat pitkät hiuksensa poninhännälle, sillä muuten oven takana olija olisi saanut vielä suuremman shokin, kuin hän koputuksen kuullessaan. Tarinaa nauratti omat ajatuksensa. Että hän oli hoopo! Hän kietaisi nopeasti eteisessä yöpaitansa suojaksi pitkän takkinsa ja tepasteli paljasjaloin avaamaan ovea.

Viileä kesäaamu tulvahti ovesta ja edessä seisoi naapurin Kaija. -Mitä ihmettä on sattunut, kun olet jo näin aikaisin liikkeellä, Tarina kysyi ja haukotteli makeasti perään. – Olin juuri keittämässä kahvia, ehditkö jäädä kupilliselle? Kaija kiitti kutsusta ja sanoi jäävänsä ihan mielellään. Kyllä hänen olisi pian jatkettava matkaa töihin, mutta hän oli päättänyt tulla tätä kautta, ja tuoda lainaamansa työkalut takaisin, ettei unohtaisi niitä myöhemmin. Kaija oli töissä kylän keskustassa ja käveli tai toisinaan pyöräili hänen mökkinsä vieressä kulkevaa oikopolkua isommalle tielle. Heille oli tullut tavaksi vaihtaa muutama sana, aina kun sattuivat tapaamaan tiellä tai kylillä. Tarina ei juurikaan kylässä käynyt kuin joillakin tarveostoksilla ehkä kerran viikossa, mutta usein he tapasivat hänen pihalla tai metsätiellä ollessaan tai kun hän teki työtään Kaijan talon lähettyvillä. Heistä oli nopeasti tullut enemmän, kuin hyvänpäivän tuttavat ja nykyisin he poikkesivat toistensa luona jutustelemassa aina, kuin muilta kiireiltään ehtivät. Kaija oli eronnut jo vuosia sitten ja hänellä oli kaksi lasta, joista toinen oli vielä kouluikäinen. Toinen asui jo omillaan.

Tarina laittoi kahvin kiehumaan ja Kaija laski työkalut käsistään eteisen pöydälle. – Katsothan, että tässä on kaikki mitä lainasin. – Olen sinulle palveluksen velkaa jälleen, hän jatkoi. Kaijalla ei ollut ketään, joka olisi auttanut tuollaisissa pikku remonteissa ja hän oli pyytänyt siksi Tarinaa apuun. Kyse oli sellaisista töistä, jotka hoituisivat kyllä naisihmisenkin toimesta, jos vain olisi joku, joka hallitsi sellaiset työt. Tarina oli tehnyt niin sanottuja miesten töitä ikänsä, oli ollut pakko, kun apua ei lähistöllä ollut. Täällä sivussa kaikesta, hän oli monta kertaa jo kiitellyt taitojaan ja osaamistaan. Nyt jos koskaan ne olivat todella tarpeellisia.

Kahvin kiehuttua, Tarina haki kaapista toisenkin kupin ja Kaija kertoili kylän viimeisimmät juorut, siirtyen sitten asiaan, joka häntä vaivasi lakkaamatta. Hän oli seurustellut jo vuosia erään miehen kanssa, joka kyllä piti tätä itselleen varattuna, mutta ei halunnut sen vakavampaa suhdetta ja sitoutumista. Kaija alkoi olla jo sen ikäinen, että hänelle olisi sopinut jo vähän enempikin tulevaisuuden vakauttaminen kuin pelkkä teinimäinen seurustelusuhde. Siitähän se kenkä puristi tälläkin kertaa, kuten Tarina arvasikin. Pieni hymynväre käväisi Tarinan suupielissä, mutta hän yritti peittää sen nopeasti. Mikä hän olisi ketään tuomitsemaan tai ylipäätään sanomaan mitä kannatti tehdä ja mitä ei. Jokainen hoitaa elämänsä kuten tahtoo, hän ajatteli. Onneksi hänellä ei ollut sillä tavalla aikataulua, että olisi ollut lähdettävä kiireellä minnekään, sillä aamutoimet tässä kyllä jäisivät tuonnemmaksi.

Hetken olosuhteitaan valitellen ja sitten kahvista kiitellen, Kaija valmistautui lähtöön, sillä kylälle oli matkaa vielä pari kilometriä ja Kaija kulki sen kesäaikaan pyörällä. Hyvin hän silti vielä ehtisi kahdeksaksi töihin. He sopivat tapaavansa päiväkahvien merkeissä Kaijan luona lauantaina, sillä sunnuntaina olisi kuulemma poikaystäväpäivä, kuten hän asian ilmaisi. Tarina katseli kauan Kaijan perään ja mietti, miten elämä lipui tälläkin naisella käsistä, eikä hän näyttänyt osaavan irrottautua epätyydyttävästä suhteestaan vain siksi, että pelkäsi liikaa yksinoloa.

Tarina ravisteli itsensä irti turhista mietteistään ja haki kaapista sopivat vaatteet esille. Olisi aika lähteä ansaitsemaan elantonsa – siitä ei sentään voinut irrottautua, vaikka kaikesta muusta hulinasta olikin eroon päässyt. Toisaalta, hän rakasti työtään ja varsinkin nyt, kun hän sai tehdä sitä täysin itsenäisesti, sen mukaan, mitä tarvitsi ansaitakseen vuokran ja muut elämiskulut, hänestä tuntui, että hän oli siksikin paljon onnellisempi kuin aikoihin. – Jokohan vihdoin elämä antaisi hänellekin palasen onnea ja rauhaa?, hän tuumi ja sulki ulko-oven takanaan. Olallaan suuri tarvikelaukku ja kädessään pieni eväspussi, hän suuntasi kohti lähistöllä siintävän pienen järven rantaa. Olisi aika etsiä asiakkaalle kuvauskohteita seuraavaa työtä varten. Vielä hetki, niin hän saisi mieluisimman vieraan, mitä kuvitella saattaa ja tällä kertaa heillä olisikin ruhtinaallisesti yhteistä aikaa. – Odotan sitä jo kovasti, Tarina sanoi ääneen ja pinkaisi onnellinen hymy huulillaan pienelle polulle läheisen metsän katveeseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s