Menneisyyden paluu

Luku 6. Menneisyyden paluu

Tarina nojasi tutisevin polvin koivun jykevään runkoon, kun mies sammutti autonsa ja hyppäsi rennon sulavasti ulos. – Hei Tarina, hänen tuttuakin tutumpi äänensä sanoi ja sai väreet kulkemaan Tarinan selkäpiissä saakka. Mies oli aina saanut Tarinan heikoksi pelkästään äänellään ja hänen tapansa lausua Tarinan nimi oli viehättänyt häntä aina suunnattoman paljon.
– Hei Pepe, Mitä…, miten..? hän kuuli änkyttävänsä ja hämmentyi entisestään. Mies hymyili tuttua, heikottavaa hymyään ja tuntui porautuvan läpitunkevan tumman katseensa kanssa Tarinan sieluun saakka. – Mitä kuuluu? he kysyivät yhtäaikaa ja purskahtivat sitten spontaaniin nauruun. Niin tavallista, että he sanoivat samat sanat yhtäaikaa. Nauru sai tilanteen yllätyksellisyyden vähän hälvenemään ja Tarina heräsi äkillisestä sokistaan kävellen heitä erottaneet muutamat metrit tervehtimään vanhaa ystäväänsä. – Miten olet täällä? hän kysyi ja jatkoi, – Mistä ihmeestä sait tietää nykyisen olinpaikkani?

Mies heilautti pitkiä hiuksiaan ja vastasi, – Tapasin ystävättäresi toisessa kaupungissa ja hän kertoi sinun muuttaneen maalle, joten tässä nyt olen. Yritin soittaa, mutta olet ilmeisesti vaihtanut myös numerosi? Samassa auton toiset ovet avautuivat ja kolme Pepen ystävää tulivat nyt myös ulos. Tarina ei ollut huomannut muita autossa olijoita, niin hämmästynyt yllättävästä tulijasta hän oli ollut. Kaksi hän tunsikin ennestään ja tervehti ja halaisi heitä muodollisesti. Kolmas oli uusi ja esittäytyi Pabloksi.

Pari miehistä jutteli keskenään seuraavan päivän keikkapaikasta ja yksi katseli kiinnostuneena Tarinan pihapiiriä, mutta Pepe jatkoi häiritsevän läpitunkevaa tuijotustaan, eikä irroittanut silmiään hetkeksikään Tarinan kasvoista. Kaikki vanhat muistot ryöppysivät väkisin Tarinan mieleen ja hänellä oli täysi työ pitää ilmeensä peruslukemilla ja hengittää rauhallisesti. Hän tunsi poskiensa polttavan tuon tutun katseen alla, mutta torui itseään sitten voimakkaasti muistamaan, että he olivat VAIN ystäviä. Olivat olleet ja sellaisia tulisivat myös aina olemaan. Tarina pakottautui juttelemaan rauhallisesti niitä näitä ja samalla he siirtyivät istumaan puutarhapöydän ääreen. – Haluaisitteko kahvia tai jotain? hän kysyi ja sai Pepen ärsyttävän tutun vastauksen – Jotain, kiitos! Mies hymyili taas ilkikurisesti nähdessään, että sai Tarinan edelleen hämilleen.

Miehet kertoilivat kuulumisiaan ja Tarina kipaisi pian laittamaan kahvin päälle. – ”Jotain” olisi nyt kortilla, Tarina ajatteli, kun pääsi hetkeksi pois tuon katseen vaikutuspiiristä. Keittiössä hän huomasi käsiensä edelleen tärisevän, mutta onneksi ajatukset jo palautuivat nykyhetkeen. Se, että hänet yllätettiin näin, oli saanut hänet hetkeksi pois raiteiltaan, Tarina myönsi mielessään. – Siihen se kuitenkin nyt jäisi, sillä ennen oli ennen ja nyt on nyt. – Kaikki on muuttunut, hän mietti puoliääneen, kantaessaan kahvitarpeita ulos.

Tarina kattoi pöydän ja kysyi sitten seurueelta heidän suunnitelmistaan. Kauanko he aikoivat viipyä tällä kertaa? Pepen mutustellessa pullaansa Antonio vastasi, että ainakin elokuulle saakka olisi tarkoitus tänä vuonna keikkailla. – Ehkä jopa pidempään, jos olosuhteet sen sallivat, jatkoi tähän saakka hiljaa ollut Javier siihen. Javier katsoi ensin Tarinaa, sitten Pepeä ja jälleen Tarinaa hymyillen merkitsevästi. Jostain syystä se ärsytti nyt Tarinaa suunnattomasti, vaikka ennen häntä oli vain huvittanut se, että kaikki tiesivät hänen tunteistaan Pepeä kohtaan. – Siihen on nyt tultava muutos, hän päätti mielessään ja nosti kysyvästi kulmakarvojaan, saaden Javierin hämmentymään. Takuulla mies nyt mietti mielessään, että mitä Tarinalle oli tapahtunut viimeisen vuoden aikana, sillä tiesihän hän, että sitä edelliset vuodet olivat olleet saman toistoa aina Pepen ja hänen kohdatessa toisensa.

Vaikka tuo tumma silmäpari sai hänen sydämensä edelleen värisemään, hän kohtasi katseen nyt uudella rohkeudella, eikä väistänyt sitä enää hämmentyen kuten aluksi oli tehnyt. Myös Pepen täytyi huomata Tarinan muuttuneen, sillä myöhemmin heidän jutellessaan hetken kahden, hän kysyi tuttuun suoraan tapaansa, – Tarina, enkä olekaan enää sinulle se ainoa? Tarina oli hetken hiljaa, sillä kyllä hän tiesi, että Pepellä oli naisia joka sormelle, kuten kunnon esiintyvällä taiteilijalla kai aina, mutta yhdenkin ihailijan putoaminen kelkasta, sai narsistisen mielen taistelemaan kaikin keinoin sitä vastaan. Turhamaisuuttako? Ehkä, tai sitten pohjalta löytyvää epävarmuutta ja tarvetta olla pidetty. Tarina tunsi miehen yllättävän hyvin ja juuri se oli yksi syy, miksi heidän välillään ei koskaan pitämisestä huolimatta ollut muuta kuin ystävyyssuhde. Tarina ei halunnut tulla petetyksi, loukatuksi ja jätetyksi, kuten kävi kaikille Pepen naisille ennemmin tai myöhemmin. Onneksi myös Pepe oli kunnoittanut heidän ystävyyttään niin, että oli sanonut sen olevan tärkeintä, eikä tahtonut sen rikkoutuvan lyhyen suhteen vuoksi.

Tarina havahtui muistoistaan kysyvän katseen edessä ja kiersi kysymyksen vastakysymyksellä, – Olenkos minäkään ollut sitä koskaan sinulle? Pepe hymyili hieman surumielisesti ja sanoi, että Tarina tuntee hänet ihan liian hyvin ja siksi onkin hyvä, että he pysyvät vain ystävinä. Sen merkiksi hän kääntyi ja halasi Tarinaa toverillisesti, jonka jälkeen turha jännite heidän välillään hälveni ja he jatkoivat jutteluaan taas kuin vanhat ystävät. Niin he olivat tehneet aina ennenkin, kun saivat ensin heidän välillään vallitsevan jännitteen purettua! Se oli tavallaan kuin peli, joka piti pelata pois alta joka vuosi. Tarina naurahti itsekseen helpottuneena ja ajatteli, että heidän kissa-hiiri leikkinsä ei kai loppuisi ennen, kuin mies ei enää saapuisi maisemiin. Se oli kuin toisen testaamista ja härnäämistä, vaikka molemmat tiesivät, että se oli täysin turhaa. Heille nuo pelisäännöt olivat sekä sanattomasti, että vähän sanallisestikin olleet selvillä jo pitkään. Pian he huomasivat kävelleensä jo kauas pihasta ja palasivat nauraen ja jutellen takaisin muiden seuraan. Toiset hoputtivat jo Pepeä matkaan, sillä heillä olisi edessään vielä parin sadan kilometrin matka erääseen kaupunkiin, jonne olisi huomenna tarkoitus mennä keikalle. Miehet kiittivät kahvista ja alkoivat palailla autolleen. Vielä auton vierellä Pepe kääntyi ja kysyi saisiko hän soittaa, kun he tulevat uudelleen jonnekin lähistölle. Tarina antoi uuden numeronsa ja sen jälkeen miehet hurauttivat tiehensä, kuten niin monta kertaa aiemminkin oli tapahtunut. Tarina vilkutti heille hyvästiksi ja neljä kättä vastasi vilkutukseen iloisten hymyjen saattelemana.

Tarina palasi mökkiin helpottuneena, sillä tätä tapaamista hän oli alitajuisesti pelännyt jo kauan. Pienen alkuhämmennyksen jälkeen kaikki oli mennyt kuitenkin, kuten oli pitänytkin, ja nyt hänen ei enää koskaan tarvitsisi miettiä, miten hän reagoisi Pepen nähdessään. Nyt hän tiesi, että mies oli vain osa menneisyyttä ja että tästä eteenpäin heidän välillään tulisi olemaan vain puhdasta ystävyyttä! Tarina huokaisi onnellisena tuolle ajatukselle, sillä se oli vaivannut häntä koko sen ajan, kun Tare oli ollut hänen elämässään. – Tare! Ikävä hulvahti täydellä voimalla Tarinan tajuntaan ja hetken hän tunsi aitoa syyllisyyttä hetken heikkoudestaan Pepen tavatessaan. Sitten hän kuitenkin pyyhkäisi ajatuksen pois, sillä niiden asioiden oli ollut pakko tapahtua, jotta hän pääsisi kokonaan irti menneisyyden haamuistaan ja voisi keskittyä vain ja ainoastaan nykyhetkeen ja tunteisiinsa Tarea kohtaan. Hän oli voittanut sekä itsensä, että menneisyytensä tänään ja siitä tiedosta hän oli nyt enemmän kuin onnellinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s